Ajankohtaista

15.10.2018

Järjestöavustushaku vuodelle 2019

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallitus on päättänyt kokouksessaan 10.10.2018 laittaa hakuun järjestöavustukset vuodelle 2019. Järjestöavustukset jakautuvat yleis- ja hankeavustuksiin.

Yleisavustukset vuodelle 2019

Yleisavustus on tarkoitettu yhteisön toiminnan turvaamiseen yhteisön oman varainhankinnan ohella. Yleisavustus myönnetään yhteisön talouteen perustuvan tarveharkinnan perusteella ja edellytyksenä avustukselle on oma varainhankinta. Yleisavustuksen ei tule olla vuotuinen tapa rahoittaa yhteisöjen toimintaa. Hakukelpoisia yhteisöjä ovat ylioppilaskunnan ainejärjestö- ja kampusjärjestöluetteloon hyväksytyt (tai hyväksymistä odottavat) yhteisöt.

Hakuaika on 15.10-4.11.2018. Hakemukset on jätettävä yleisavustushakulomakkeella sähköisesti viimeistään 4.11.2018 klo 23.59. Lomake aukeaa maanantaina 15.10. klo 10.00.  Hakemukseen tulee liittää yhdistyksen kokouksen hyväksymä edellisen vuoden tilinpäätös ja kuluvan vuoden talousarvio, mikäli niitä ei ole aikaisemmin toimitettu ylioppilaskuntaan. Liitteet toimitetaan sähköpostitse Kuopiossa järjestöasiantuntijalle ja Joensuussa vapaa-aika- ja liikuntasihteerille. Sähköposti tulee otsikoida “Yleisavustushakemuksen liitteet *ainejärjestö* (esim. Yleisavustushakemuksen liitteet Socius) ja liitetiedostot “Yleisavustushakemus_liitteet_ainejärjestö” (Esim. Yleisavustushakemus_liitteet_Socius). Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Ylioppilaskunnan hallitus päättää yleisavustuksien jakamisesta marraskuun aikana. Yleisavustukset maksetaan helmikuussa.

Yleisavustushakulomake

Hankeavustukset kevätlukukaudella 2019 toteutettaville hankkeille

Hankeavustukset on tarkoitettu yhteisöjen hankkeiden tukemiseen oman ja mahdollisen muun ulkopuolisen rahoituksen ohella. Hankeavustus myönnetään hankesuunnitelman arvioinnin perusteella oikeustoimikelpoiselle yhteisölle tai ylioppilaskunnan kerholle. Avustusta voidaan myöntää ainoastaan yhteisöille, joiden jäsenistä vähintään puolet on ylioppilaskunnan jäseniä.

Hankeavustuksia jaetaan kaksi kertaa vuodessa: syksyisin ja keväisin. Hankeavustusta voidaan hakea mm. järjestön julkaisuun, ylioppilaskunnan tilavuokriin, tapahtuman järjestämistä varten tai kopiokiintiöihin. Vuonna 2019 pääpainopistealueena ovat yhdenvertaisuus, kansainvälisyys ja ainejärjestöjen välinen yhteistyö. Ainejärjestöjen välisen yhteistyön todentamisen kriteerinä pidetään ainejärjestöjen tekemiä yhteisiä hakemuksia. Ylioppilaskunta suosii hankkeita jotka edistävät päihteettömyyttä ja terveellisiä elämäntapoja Lisäksi suosimme hankkeita jotka edistävät työelämävalmiuksia. Hankkeissa edellytetään Reilun kaupan tuotteiden suosimista ja ympäristöystävällisyyden huomioimista.

Avustuksia jaettaessa painotetaan järjestystä ainejärjestöt, kerhot, muut kampusjärjestöt.

Hakuaika on 15.10-4.11.2018. Hakemukset kevätlukukaudelle 2019 toteutettaviin hankkeisiin on jätettävä hankeavustushakulomakkeella sähköisesti viimeistään 4.11. kello 23.59.  Lomake aukeaa maanantaina 15.10. Hakemukseen tulee liittää hankesuunnitelma, joka sisältää hankkeen talousarvion. Liitteet toimitetaan sähköpostitse Kuopiossa järjestöasiantuntijalle ja Joensuussa  vapaa-aika- ja liikuntasihteerille. Sähköposti tulee otsikoida “Kevään 2019 hankeavustuksen liitteet *ainejärjestö* (esim. Kevään 2019 hankeavustuksen liitteet Socius) ja liitetiedostot “Hankeavustus_liitteet_ainejärjestö” (Esim. Hankeavustus_liitteet_Socius). Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Hankkeen päätyttyä avustuksen saanut yhteisö on velvollinen toimittamaan raportin hankkeesta avustuksen myöntäjälle. Raportoinnin laiminlyöminen ja järjestön yhteystietojen toimittamatta jättäminen estää kaikkien ylioppilaskunnan avustusten hakemisen ja maksamisen. Myönnetty avustus on käytettävä viimeistään 31.5.2019.

Ylioppilaskunnan hallitus päättää hankeavustuksien jakamisesta marraskuun aikana.

Ohje hankeavustushakemuksen tekemiseen löytyy ylioppilaskunnan Säännöt ja ohjeistukset -sivulta kohdan Ohjeet alta.

Hankeavustushakulomake

Lue lisää:

ISYY: Avustukset
ISYY: Hakemukset ja lomakkeet
ISYY: Säännöt ja ohjeistukset

Lisätietoja:

Kuopio: Roosa Hänninen, järjestöasiantuntija, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, jarjestoasiantuntija@isyy.fi, puh. 044 576 8419
Joensuu: Juho Mutanen, vapaa-aika- ja liikuntasihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, vapaa-aika@isyy.fi, puh. 050 346 9620