Luottamustehtäviin valitut julkaistaan ISYYn verkkosivuilla.
Hallintoasian vireille laittaneelle henkilölle tai muulle taholle lähetetään päätös tai ratkaisu tiedoksi.
Tietoja luovutetaan rekisteröidyille ja viranomaisille heitä koskevissa hallintoasioissa esim. päätöksen tai ratkaisun tiedoksiannon kautta. Salassa pidettäviä tietoja voidaan luovuttaa lainsäädännön mukaisilla edellytyksillä kuten julkisuuslain (21.5.1999/621) asianosaisjulkisuuden perusteella tai erityislainsäädännön määräysten mukaisesti.
Valittujen hallinnon opiskelijaedustajien (varsinaiset ja varaedustajat) tiedot siirretään yliopiston hallitukselle, yliopistokollegiolle sekä tiedekuntien tiedekuntaneuvostoille. Hallinnon opiskelijaedustajiksi valitut julkaistaan ISYYn verkkosivuilla.
Googlen palveluissa olevia henkilötietoja voidaan siirtää EU:n ulkopuolelle. Google noudattaa EU-komission vakiolausekkeita taatessaan tarvittavan tietosuojan tason, kun henkilötietoja siirretään EU:n ulkopuolelle. ISYY on hyväksynyt Googlen kanssa EU-vakiolausekkeen sopimuksensa tietosuojan lisäehtoihin. ISYY on tehnyt tiedonsiirtoja koskevan vaikutustenarvioinnin (TIA).