05.12.2018

Edustajiston kokouksessa 9/2018 vahvistetun talousarvion päälinjat vuodelle 2019

Tiedote 5.12.2018
Vapaa julkaistavaksi: heti

Edustajiston kokouksessa 9/2018 vahvistetun talousarvion päälinjat vuodelle 2019

ISYYn edustajisto päätti kokouksessaan 21.11.2018 (8/2018) olla korottamatta ylioppilaskunnan jäsenmaksua (126 €) lukuvuodelle 2019–2020. Valtion lakiesitys korkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuollosta laajentaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palvelut myös ammattikorkeakouluopiskelijoille, mikä maksaa ylioppilaskunnille 3 euroa opiskelijaa kohti vuosittain. Koska ISYYn jäsenmaksua ei korotettu, ylioppilaskunnan täytyy kattaa YTHS-maksun aiheuttamat kustannukset, eli noin 40 000 euroa, omasta budjetistaan.

Hallitus teki leikkauksia talousarvioon, sillä se ei halunnut tuoda edustajistolle hyväksyttäväksi alijäämäistä budjettia. Suurimman leikkauksen hallitus esitti atk-laitteet ja ohjelmalisenssit -momenttiin, johon tarjolla olleesta -20 000€ investoinnista asianhallintajärjestelmään luovuttiin. Leikkausten jäljiltä edustajistolle tuotu budjetti jäi muutamia tuhansia euroja plussan puolelle.

Hallitus esitti talousarvioon -15 000 € käytettäväksi strategiatyöhön, jossa tultaisiin hyödyntämään konsulttia, sillä organisaation sisältä ei löydy tarvittavaa osaamista tai resursseja laadukkaan strategian tuottamiseksi. Hallitus perusteli strategian uusimista muun muassa varautumisella mahdolliseen automaatiojäsenyyden purkautumiseen sekä sillä, että ISYY etsii paikkaansa kampussiirron jälkeisessä ajassa. Kustannusarvio pohjautuu markkinointitoimiston esitykseen. Hallitus esitti myös hallituspalkkioiden nostamista -21 800 eurolla hallituksen jäsenten toimeentulon takaamiseksi ja luottamustoimen houkuttelevuuden lisäämiseksi.

Keskustelua edustajistossa herätti erityisesti strategiatyö, hallituspalkkiot sekä Uljas. Erimielisyyttä edustajiston keskustelussa aiheutti muun muassa se, löytyykö strategiatyölle resursseja organisaation sisältä ja ovatko hallituspalkkiot nykyisellään tai kevyemmällä nostolla riittävät.

– Strategiatyöhön alustavasti varatulle -15 000 € esitettiin kaksi vastaesitystä: 0 € ja -5000 €. Hallituksen pohja voitti vastaesitykset.

– Hallituksen pohjalle -68 000 € hallituspalkkioihin edustajisto esitti vastaesityksenä -50 000 € sekä -57 000 €. Hallituksen pohja voitti vastaesitykset.

– Edustajistoryhmä DeeKu esitti Uljaan lakkauttamista vaihtoehtoisella talousarviolla siten, että -10 000 € varataan Uljaan lakkauttamisesta aiheutuviin henkilöstökuluihin ja toiset -10 000 € kalenterikuluihin, -39 000 € kattamaan YTHS-maksut sekä jäljelle jäävä 13 471 € jaettavaksi edustajiston haluamalla tavalla.

Kokouksessa läsnä ollut Uljaan päätoimittaja Jussi Turunen esitteli talousarvion esittelyssä Uljasta koskevat oma-aloitteiset leikkaukset, jotka toteutettaisiin kahden työntekijän kahden kuukauden lomautuksilla.

Edustajistoryhmä DeeKu esitti Uljaan lakkauttamista päätoimittajan esittämistä lisäsäästöistä huolimatta, sillä niitä ei nähty riittäviksi. Edustajisto kävi pitkällisen keskustelun Uljaan merkityksellisyydestä ja kuluista. Keskusteluun nousi mm. Uljaan merkitys opiskelijoiden edunvalvojana ja lehden journalistinen arvo. Kritiikki kohdistui mm. Uljaan tavoitettavuuteen ja kuluihin suhteessa näkyvyyteen ja hyötyyn. Keskustelun päätteeksi edustajisto äänesti DeeKun ja hallituksen esitysten väliltä suljetussa lippuäänestyksessä ja DeeKun esitys Uljaan lakkautuksesta voitti äänin 23–14.

Uljaan lakkautus on luonnollisesti herättänyt jäsenistössä paljon keskustelua ja kysymyksiä. ISYYn puheenjohtaja Jonni Nykänen kertoo päätöksenteon taustoista:

“Syksyn aikana edustajisto käsitteli Uljaan tilannetta jo aiemmin erillisessä iltakoulussaan 24.10.2018. YTHS:n hallitus päätti korottaa ylioppilaskunnilta kerättävää YTHS-maksua kolmella eurolla, mutta edustajisto päätti kokouksessaan 21.11. olla korottamatta ylioppilaskunnan jäsenmaksua, jolloin YTHS-maksun n. 40 000 euron korotus täytyi kerätä ISYYn omasta budjetista.

Hallituksen julkistettua esityksen talousarviosta vuodelle 2019 edustajistoryhmä DeeKu esitti vaihtoehtoista talousarviota, jossa Uljaan toimintaan käytetyt resurssit oli jaettu YTHS-maksun korotukseen ja esimerkiksi lukuvuosikalenterin tuottamiseen. Ennen edustajistoryhmä DeeKun tekemää esitystä Uljaan päätoimittaja kertoi edustajistolle lokakuun iltakoulussa Uljas-vision toteutumisen olevan taloudellisesti kannattamatonta, koska paperilehtien julkaisutahtia vähennettäessä myös mainostulot laskisivat. Lähes kaikki edustajistoryhmät osallistuivat keskusteluun talousarviosta ja edustajisto kuuli asiantuntijana Uljaan päätoimittajaa Jussi Turusta.

Keskustelussa edustajisto esitti aiheesta suljettua lippuäänestystä omantunnonvapauden turvaamiseksi. Ylioppilaskunnan sääntöjen mukaan äänestys täytyy tällöin järjestää suljettuna. Äänestyksessä vaihtoehtoinen talousarvio hyväksyttiin suurella enemmistöllä, jolloin äänestystulosta voidaan pitää edustajiston yleisenä kantana.

Edustajisto kuitenkin laati ylijäämäisen talousarvion jolloin Uljaaseen aiemmin käytettyjä varoja on mahdollista tarvittaessa ohjata vuoden kuluessa muuhunkin tarkoitukseen. Varojen ohjaaminen strategiatyöhön ja hallituspalkkioihin käsiteltiin edustajistossa erillisinä kohtina, eivätkä ne liity Uljaan lakkauttamiseen. Talousarvion käsittelyssä kolme edustajaa jätti eriäviä mielipiteitä strategiatyöhön, hallituspalkkioihin ja Uljaan lakkauttamiseen liittyen.”

Edustajiston kokouksen polveilevaa ja moninaista keskustelua oli paikoittain haastavaa seurata, minkä vuoksi reaaliaikainen viestintä pidettiin hyvin tiiviinä. Tiedotteiden sisällön ei ole tarkoituksenmukaista sisältää edustajiston kokouksen yksityiskohtaista keskustelua, vaan osoittaa keskustelun ja päätöksenteon päälinjat.

Lisätietoja:

Anna-Kristiina Mikkonen
Pääsihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
paasihteeri@isyy.fi, p. 044 576 8417

Jonni Nykänen
Puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
epj@isyy.fi, p. 044 576 8406

Palaa takaisin