11.06.2018

Kannanotto: Ainejärjestöjen ja ylioppilaskunnan yhteinen kannanotto koskien pysäköinnin maksullistumista yliopiston paikoitusalueilla

Yliopiston parkkipaikoista ollaan tekemässä syksyn alusta alkaen maksullisia. Me allekirjoittaneet opiskelijajärjestöt haluamme vielä vedota yliopistoon, jotta se harkitsisi vaihtoehtoisia keinoja vastata haasteisiin, joiden olemassaololla se perustelee päätöstään.

Maksullisella pysäköinnillä on saamiemme tietojen mukaan tarkoitus vastauksena kaavamuutoksiin vähentää yliopistoyhteisöön kuulumattomien autoilijoiden pysäköintiä yliopiston alueella sekä kannustaa julkisten kulkuvälineiden käyttämiseen henkilöautoilua ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona. On kuitenkin huomioitava, ettei pysäköinnin maksullistaminen estä ulkopuolisten pysäköintiä yliopiston paikoitusalueilla, vaikka se tällaisen toiminnan houkuttelevuuteen vaikuttaakin. Tähän ongelmakohtaan pystyttäisiinkin vastaamaan tehokkaammin pysäköinnin luvanvaraistamisella. Vihreään liikkumiseen ja julkisten kulkuvälineiden käyttöön liittyvistä ongelmista puolestaan kenties keskeisin on se, ettei kampuskaupunkien julkisen liikenteen verkostoa voida kokea riittävän kattavaksi ja tehokkaaksi. Useassa tapauksessa henkilöautoilu on toimivan arjen kannalta välttämätöntä.

Yhdenvertaisuuden kannalta suunniteltu maksullisuus on koettava vähintäänkin ongelmalliseksi. Erityisesti kauempana asuvien tai perheellisten opiskelijoiden edellytyksiä osallistua kampuksella tapahtuvaan toimintaan, siis olennaisesti opetukseen, ei ole hyväksyttävää näin heikentää. Vaikuttaa kohtuuttomalta, että opiskelijalle, jolle henkilöautoilu on käytännön arjen vaatimuksiin nähden väistämätöntä, välttämättömät käynnit kampuksella tulisivat näin ylimääräisiksi taloudellisiksi rasitteiksi.

Muutoinkin tällaiset kulut esittävät opiskelijan taloudelle haasteen. Palkallista työtä yliopistolla tekevän on kenties mahdollista – vaikkakin turhauttavaa – maksaa jatkuvia pysäköintimaksuja, mutta opiskelijalle jokainen euro on pois perustarpeiden täyttämisestä, esimerkiksi ruokaan käytettävästä rahasta. On kenties helppo ajatella, että ellei pysäköintiin ole varaa, on aiheellista luopua autoilusta. Tämä ei kuitenkaan ole aina vaihtoehto, kuten edellä on todettu, joten tarpeellisen autoilun synnyttämiä kulueriä ei ole suotavaa näin lisätä.

Mikäli yliopisto pitäytyy suunnitelmassaan tehdä pysäköinnistä maksullista, on tämän muutoksen toteutumisesta ja vaikutuksista suoritettava seurantaa ja raportointia. Myös me opiskelijajärjestöt haluamme kuulla, miten muutoksella on saavutettu sille asetettuja tavoitteita. Lisäksi tehdyistä raporteista tulisi käydä ilmi, millaisia taloudellisia vaikutuksia muutoksella on ollut, millainen on ollut parkkipaikkojen käyttöaste ja missä suhteessa henkilöstön pysäköintitarpeet ovat sitoneet pysäköintipaikkoja.

 

Joensuussa ja Kuopiossa 11.6.2018
Poikkeus ry
Judica ry
Bunsen ry
Oidipus ry
Täky ry
Mikrovillus ry
Kassos ry
Echo ry
Nefa ry
Popsi ry
Joraus ry
Socius ry
Epsilon ry
Iskra ry
Optimi ry
Dentina ry
Kulti ry
Retikka ry
KuoLO ry
Hyeena ry
Joensuun Metsäylioppilaat ry
Fides Ostiensis ry
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY

 

Lisätietoja antavat:

Saara Tenhovuori
Joensuun edunvalvontajaoston puheenjohtaja | Chair of the Section for Interest Advocacy in Joensuu
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) | the Student Union of the University of Eastern Finland

ja

Juuso Sikiö
Hallituksen puheenjohtaja | Chairman of the Executive Board
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta | The Student Union of the University of Eastern Finland
puheenjohtaja@isyy.fi
+358 44 576 8400

Palaa takaisin