19.03.2015

Hakukuulutus: Tiedotussihteerin äitiysvapaan sijainen

Hakukuulutus

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), on noin 12000 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö. Ylioppilaskunnan tehtävänä on toimia jäsenistönsä edunvalvojana ja yhdyssiteenä sekä tuottaa opiskelijapalveluja. Ylioppilaskunnan palveluksessa on 17 henkilöä ja vuosittainen liikevaihto n. 1,5 miljoonaa euroa.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee

TIEDOTUSSIHTEERIN ÄITIYSVAPAAN SIJAISTA

osa-aikaiseen (75 %, n. 28 h/viikko) työsuhteeseen. Pääasiallisena toimipaikkana Kuopio. Tiedotussihteerin tehtävänä on organisoida ja koordinoida ylioppilaskunnan tiedotusta sekä kouluttaa henkilökunta ja luottamushenkilöitä tiedotukseen ja viestintään liittyvissä asioissa. Lisäksi tehtäviin kuuluu ylioppilaskunnan viestinnän kehittäminen ja viestintään liittyvien asioiden valmistelu ja esittely hallitukselle. Tehtävään saattaa kuulua ajoittain myös asiakaspalvelutehtäviä.

Hakijalta edellytetään yliopisto-/korkeakouluopintoja sekä viestinnällistä osaamista, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, organisointitaitoja, yhteistyökykyä, oma-aloitteista asennetta, palveluhenkisyyttä ja vahvaa suomen ja englanninkielen taitoa. Aikaisempi kokemus ylioppilaskuntatoiminnasta ja opiskelijapolitiikasta katsotaan eduksi. Ylioppilaskunnan organisaatioon ja toimintaan voi tutustua osoitteessa www.isyy.fi.

Tehtävä on työajaltaan joustava osa-aikainen toimi ja täytetään määräaikaisesti sijaisuuden keston mukaan (8.4.2015–31.10.2015). Työ on 75 % kokopäivätyöstä (n. 28 h/viikko).

Työ alkaa mahdollisuuksien mukaan 8.4.2015. Palkka maksetaan ISYY:n palkkataulukon mukaan, lähtöpalkka ilman lisiä on n. 1380 e/kk (75 % ylioppilaskunnan taulukkopalkasta).

Vapaamuotoiset hakemukset ja ansioluettelot jätetään ylioppilaskunnan pääsihteerille paasihteeri@isyy.fi. Sähköpostiin tunnus ”Tiedotussihteerihaku”. Nimeä mahdolliset liitetiedostot selkeästi omalla nimelläsi. Hakuaika päättyy 2.4.2015. klo 12.00. Haastateltavaksi kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.

Lisätietoja:

Pääsihteeri Anna-Kristiina Mikkonen, 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi

Hallituksen puheenjohtaja Juho Pulkka, 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi

Palaa takaisin