Valikko
09.12.2019
ISYYn itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuden puheen 6.12.2019 piti Jari Mäkinen, joka toimi Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan (JoYY) pääsihteerinä vuosina 1995–2001.
Mäkisen puhe on luettavissa alta.
"Hyvät ylioppilaat!
Itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyden, itsepäisyyden, itsemääräämisoikeuden päivä. Päivä, jolloin kansakunta kääntää huomion itseensä. Historiaansa, tapoihinsa ja olemukseensa. Suomalaisuuteen ja sen osaan maailmassa. Julistaa vahvuuksiaan, muistelee sotaa ja sen kärsimyksiä. Järjestää paraatin, missä esitellään tulivoimaa ja maanpuolustustahtoa. Laskee seppeleitä vainajien kunniaksi ja muistoksi. Pari tuhatta henkeä kansakunnan parhaita kokoontuu Linnan juhliin ja pari miljoonaa ihmistä seuraa tapahtumaa kotoaan.
Laskettu seppele osoittaa uusien sukupolvien kunnioitusta aiempia uhrauksia kohtaan. Sodassa annettua yhteistä ponnistusta ja kaatuneita muistellaan. Hirvittävä sota repi ja rikkoi, mutta myös yhdisti suomalaisia ja kantoi sen jälkeen monta vuosikymmentä. Taitavat yksilösuoritukset ja yhteisöllisyys yhdistyivät.
Joensuun korkeakoulun oppilaskunta perustettiin yhteisöllisyyden kulta-aikana vuonna 1969 asetuksen voimalla. Viisikymmentä vuotta sitten 150 opiskelijan joukko järjestäytyi ja kohtalaisesti yhdistyikin tekemään työtä ja tavoittelemaan opiskelijoille parempia olosuhteita ja kehittämään tiedeyhteisöä. Paikallisella ylioppilaskunnalla on siitä alkaen ollut merkitys kaupungin ilmapiirille ja kasvulle ja yliopiston muodostumiselle. Toiseksi ylioppilaskunta on aina ollut harjoittelupaikka, missä hankitaan kokemuksia ihmissuhdetaidoista, johtamisesta, hallinnosta, taloudenhoidosta ja yhteiskunnasta laajemmin. Monet yritysjohtajat ja poliitikot ovat hioneet taitojaan ja särmiään ylioppilaskunnissa. Isoista ja pienistä asioista on taitettu peistä ja vaaleissa on kilvoiteltu. Vain opintotukijärjestelmän muutos, yliopistojen yhdistäminen ja automaattijäsenyyden lakkauttamisyritykset ovat uhanneet tätä valmentavaa järjestelmää.
Globalisaatio on lisännyt kansakuntien välistä kilpailua. Suomessa koululaitosta on muutettu siihen suuntaan, että yksilöille rakennetaan itsenäistä toimintakykyä jo varhain. Lapsesta alkaen koettu kilpailu ja elämäntarinan mahdollinen ohjautuminen menestyjiin ja häviäjiin ovat kuitenkin uhka. Uusimmat opetusohjelmat kulkevat soveltamisesta riippuvalla rajalla, ohjataanko lapsi täyteen kukoistukseensa vai jääkö passiivisempi ja ujompi lapsi syrjään jo pienenä, jos tuen tarvetta ei havaita.
J.R. McNeillin ja William H. McNeillin kirjassa Verkottunut ihmiskunta sanotaan ihmisyhteisöjen kehityksestä:
Yksi tärkeä rajapyykki tässä kehityksessä oli laulun ja tanssin keksiminen. Kun joukko ihmisiä käyttelee suuria lihaksiaan samassa tahdissa ja liikkuu ja ääntelee rytmikkäästi, heidän keskuudessaan herää emotionaalinen solidaarisuus, joka edistää yhteistyötä ja keskinäistä tukea vaaratilanteissa. Tämän seurauksena laulusta ja tanssista tuli ihmisyhteisöissä yleismaailmallista käyttäytymistä. Ne ovat lajillemme yhtä ominaista kuin puhe. Tärkein etu oli se, että suuret ryhmät saattoivat pitää yhtä, ratkaista kiistoja ja puolustaa aluettaan paljon tehokkaammin, sillä osallistuminen tanssiin ja lauluun juhlatilaisuuksissa sai ihmisten väliset kahnaukset ja kilpailuasetelmat katoamaan.
Nykyisin puheterapeutit käyttävät lihasharjoittelua lapsen puheen kehitystä tukevana tekona. Puhe on ymmärrystä, omaksumista, tahdon ilmaisu, purkautumiskanava ja pyrkimys tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Puhe on tieteen ja yhteiskunnan rakentamisen työkalu.
Internetin ja sosiaalisen median käyttö ovat muuttaneet ihmisten puhetapaa. Sen sijaan, että yhteisessä jalkapallo-ottelussa tai liikuntapäivän tansseissa rakennettaisiin joukkuehenkeä, tölvitään ja vihataan somessa. Istutaan sohvalla ja vihataan tai lorvitaan työpaikalla ja vihataan. Maailma näkyy negatiivisena ja yhteisön muut yksilöt laajalti vihollisina. Kun tähän päälle lisätään ilmastoahdistus, toivottomuus on ylivoimaista. Yhteiskunta uhkaa polarisoitua. Jotkut pitävät kaikkea uhkana omalle elämäntavalle. He haluavat painaa kaasua, olla piittaamatta ilmastonmuutoksesta tai muualla käytävistä sodista ja kärsimyksestä. Toiset vaihtavat hädissään kasvisruokaan ja kieltäytyvät hankkimasta lapsia tähän maailmaan. Heille lapset näyttäytyvät elämän häiriötekijänä ja maapalloa yhä enemmän kuluttavina toimijoina. He valitsevat uran. Suomen lapsiluku laskee aivan kuin Suomi olisi päätetty lakkauttaa samanlaisella hallinnollisella päätöksellä, millä ylioppilaskunta perustettiin.
Mitä haluamme suojella, mitä haluamme edistää? Sinuhe sanoo, että hän on kyllästynyt jumaliin ja hallitsijoihin. Hän on nähnyt kaiken. Hän on kyllästynyt valheeseen. Nykyaikaan viitaten siihen, että työaikaa lisäämällä tai palkkoja leikkaamalla nostaisimme kilpailukykyämme, että opintoja kirittämällä ja yliopistolaitosta tehostamalla saavuttaisimme jotakin arvokasta tai että varaa ei ole huolehtia elämäntyönsä tehneistä vanhuksista tai nostaa lapsiperheitä köyhyydestä. Varaa on ollut yritysverotuksen ja maksujen keventämiseen kymmenen vuoden aikana 22 miljardilla eurolla. Varallisuudet ja sijoitukset halutaan salata ja tavanomaisetkin yhtiöt ja yksilöt ovat sijoittaneet varojaan pöytälaatikkoyhtiöihin veroparatiiseihin.
Ylioppilaat! Ylioppilaskunta on yhteisö. Ylioppilaskunta on instituutio, millä on tehtävä ja tarkoitus. Ylioppilaskunta lisää yhteiskuntaan sivistystä ja yhteisöllisyyttä – joukkuehenkeä. Ylioppilaskunta voi ylläpitää sekä perinteistä suomalaista isänmaallisuutta että ratkoa niitä ongelmia, mitä yhteisöllisyyden puute eteemme on tuonut. Tiede ja ihmisten tahto voivat ratkaista ympäristöongelmat. Sivistys ja kunnioitus voivat luoda ympärille myönteistä ilmapiiriä, mikä kantaa suomalaista perintöä tälläkin vuosisadalla ja yhä uusille sukupolville.
Hyvää itsenäisyyspäivää!"
Jari Mäkinen, Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan (JoYY) pääsihteeri 1995–2001