Valikko
09.09.2022
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallituksen puheenjohtaja Sami Tanskanen edusti ylioppilaskuntaa Itä-Suomen yliopiston (UEF) lukuvuoden 2022–2023 avajaisissa torstaina 8.9.2022.
Puheessaan Tanskanen korosti arjen yhteisöllisyyden tärkeyttä yliopistoyhteisössä sekä jokaisen vastuuta yhteisöllisyyden edistämisessä:
"Koronapandemian johdosta fyysiset (ja täten, sosiaaliset) välimatkamme Itä-Suomen yliopistossa ovat kasvaneet jo entisestään. Nämä välimatkat näkyvät niin opiskelijoille, henkilökunnalle kuin myös yliopistomme ulkopuolisille sidosryhmille. Samaan aikaan yhteiskuntaamme määrittää enenenivissä määrin erilaisten muutosten ja murroksien kiihtyminen niin ihmisten välillä kuin laajemmin yhteiskunnan rakenteissa. Nämä tekijät voivat monialaisessa yliopistossamme heikentää poikkitieteellisiä, moniammatillisia ja eri ryhmien välisiä kohtaamisia, ajatuksien vaihtoja, sekä arjen kokemusten jakamista. Mainituilla asioilla on suurta arvoa niin hyvinvoivan yliopistoarjen ylläpitämisessä kuin oppimisen ja tieteentekemisen mahdollistamisessa."
"Arjen yhteisöllisyys on myös muutakin kuin tervehtimistä. Siihen liittyy myös toisten yliopistoyhteisön jäsenten kokemuksien, taustojen ja näkemyksien arvostaminen. Meillä yliopistolaisilla on hyvät eväät tähän", vakuuttaa Tanskanen.
Alta voi lukea yliopiston avajaisissa kuullun puheenvuoron kokonaiduusessaan.
Yliopiston avajaiset streamattiin Vimeo-palvelun kautta ja tallenne on vielä katsottavissa rajoitetun ajan alla olevasta linkistä.
Vimeo.com, aukeaa uuteen välilehteen: Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaiset 8.9.2022
Arvoisat yliopistoyhteisömme jäsenet, rehtori, kollegat ja kanssaopiskelijat,
Hyvää alkavaa lukuvuotta! On jälleen se aika vuodesta, jolloin toivotamme tervetulleeksi kaikki uudet opiskelijat ja työntekijät, jotka ovat valinneet Itä-Suomen yliopiston paikakseen viettää varsin huomattava määrä arjestaan ja joskus vapaa-
ajastaankin. On myös se aika vuodesta, jolloin näemme myös vanhoja, kuvainnollisesti siis vanhoja, opiskelu- ja työkavereitamme kesän jälkeen. Tervetuloa siis myös takaisin!
Ilokseni pääsen pitämään perinteisen Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan eli ISYYn puheen täällä lukuvuoden avajaisissa. Vaikka tekisikin mieli käyttää koko aika lomailusta ja Suomen kesästä haikeana puhumiseen, on minulla pari muutakin asiaa
kerrottavana.
Moni meistä on uuden lukuvuoden alkaessa täysin uuden äärellä, uudessa paikassa ja uusien ihmisten ympäröimänä. Samanaikaisesti vähintään yhtä monelle uusi lukuvuosi on paluu vanhojen projektien, töiden, opintojen ja opinnäytetöiden pariin. Väitän kuitenkin, että uusi lukuvuosi antaa mahdollisuudet katsoa vanhojakin asioita ja projekteja levänneillä silmillä. Omasta kokemuksestani uudet asiat opitaankin ja parhaat ideat keksitäänkin juuri silloin, kun on ehtinyt kesän aikana kaikesta
suurimman osan jo unohtaa. Otetaan me kaikki uudet ja vanhatkin yliopistolaiset tästä alkusyksystä siis kaikki hyöty irti!
Itsekin kun avaan nyt vanhan hankehakemuksen tai sitäkin vanhemman, työn alla olevan pro gradu –tutkielmani, tulee monesti pohdittua, että mitäköhän ihmettä oikein ajattelin, kun näin kirjoitin. Joskus nolottaa ja tekee mieli laittaa koko teksti Ö-
mappiin. Oivallus onkin se, että vanhoille teksteille tai omille sanomisilleen kannattaakin joskus nauraa. Siinä myös näkee, että on oppinut jotain ja kehittynyt eteenpäin.
Kysynkin nyt yhden kysymyksen sekä myöhemmin esitän yhden väittämän. Aloitetaan kysymyksellä, mitä yliopistossa tehdään?
Yksi vastaus tähän kysymykseen on, että tietenkin opiskellaan, tutkitaan, kehitetään ja innovoidaan. Erinomainen vastaus, ja pitää täysin paikkaansa. Toinen vastaus voisi olla, että tänne tullaan lounaalle ja tapaamaan ystäviä.
Kun suomalaisilta korkeakouluopiskelijoilta on kysytty viime vuosina syistä tulla kampukselle, ovat kärkisijat vieneet opiskelijalounas sekä muiden opiskelijoiden ja henkilökunnan tapaaminen. Ja kun henkilökunnalta on kysytty, kyllä kohtaamiset ja lounaat silläkin puolella suosittuja ovat, vaikka pitkät välimatkat joskus rajoittavatkin opiskelijoiden ja henkilökunnan arkea. Mutta mitä muuta yliopistossa tehdään?
Hyvä vastaus on myös se, että yliopistossa luetaan ja kirjoitetaan. Yhtä paljon myös pitää paikkaansa se, että täällä istutaan, paljon. Usein liikaa. Onneksi täällä myös liikutaan ja muistetaan pitää taukoja. Yliopistossa pohditaan, kysytään ja vastataan. Yliopistossa opitaan, opetetaan, ohjataan ja opinnollistetaan. Yliopistossa osataan, osallistutaan, osallistetaan ja ollaan vaan. Yliopistossa lainataan ja palautetaan. Yliopistossa kokeillaan ja testataan, hämmästytään ja testataan uudelleen. Yliopistossa yllätytään, innostutaan, tylsistytään, vaihdetaan, väsytään, uuvutaan, sairastutaan, toivutaan ja palaudutaan. Yliopistossa jatketaan ja luovutetaan, onnistutaan ja epäonnistutaan. Yliopistossa vaikutetaan ja vaikututaan. Yliopistossa ihastutaan, vihastutaan, ystävystytään ja rakastutaan. Yliopistossa tulee nälkä. Yliopistossa syödään. Yliopistossa tulee jano. Yliopistossa juodaan. Yliopistossa juodaan fiksusti. Yliopistossa nuorennutaan ja ikäännytään. Yliopistossa kysytään “huomenta, mitä sinulle kuuluu?”. Yliopistossa huolestutaan ja välitetään. Yliopistossa voimistutaan ja virkistytään. Yliopistossa muistetaan ja unohdetaan. Yliopistossa iloitaan ja surraan. Yliopistossa muutetaan ja muututaan.
Ja siinä oli pienoisdraamani “mitä yliopistossa tehdään”. Nyt on oiva hetki kysyä, mitä näillä esimerkeilläni yritän sanoa. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että yliopisto on vain osa elämäämme. Hyvinvoinnin ja arjen tasapainottamisen näkökulmasta ei yliopiston tule olla paikka, johon astutaan sisään nuorena ja josta lähdetään jalat edellä. Kyllä tuolla yliopistoseinien ulkopuolellakin kannattaa käydä, ja oikeastaan niin usein kuin mahdollista.
Mutta mitä yritän sanoa on, että yliopisto on oikeastaan hyvin arkinen paikka. Hieno paikka se on siksi, että täällä voi innostua monesta eri asiasta, mutta joskus innostuessa alkaa tuntumaan siltä, että koko elämämme on panttina siitä, onnistummeko täällä vai emme. Ja anteeksi, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Maailma ei ole saanut alkuaan yliopistossa. Ja hyvät ystävät, kenenkään maailma ei myöskään täällä lopu.
Yliopistossa lukuisat ihmiset päättävät viettää arkeaan, syövät lounaansa, puntaroivat yliopiston teknisten järjestelmien syövereissä, tuijottavat ruudulla auki olevaa työvaihetiedostoa, siistivät yliopiston tiloja tai neuvovat eksyneen näköisiä
ihmisiä ja avaavat heille oven.
Ja tässä tullaankin aiemmin lupaamaani väittämään: Minun väittämäni on, että yliopistossa oikeastaan tarvitsemme ja tulemme enenevissä määrin tarvitsemaan arjen yhteisöllisyyttä, mutta sen ylläpitäminen vaatii meiltä jokaiselta hieman
rohkeutta.
Koronapandemian johdosta fyysiset (ja täten, sosiaaliset) välimatkamme Itä-Suomen yliopistossa ovat kasvaneet jo entisestään. Nämä välimatkat näkyvät niin opiskelijoille, henkilökunnalle kuin myös yliopistomme ulkopuolisille sidosryhmille. Samaan aikaa, yhteiskuntaamme määrittää enenenivissä määrin erilaisten muutosten ja murroksien kiihtyminen niin ihmisten välillä kuin laajemmin yhteiskunnan rakenteissa. Nämä tekijät voivat monialaisessa Itä-Suomen yliopistossamme heikentää poikkitieteellisiä, moniammatillisia ja eri ryhmien välisiä kohtaamisia, ajatuksien vaihtoja, sekä arjen kokemusten jakamista. Mainituilla asioilla on suurta arvoa niin hyvinvoivan yliopistoarjen ylläpitämisessä kuin oppimisen ja tieteentekemisen
mahdollistamisessa.
Arjen yhteisöllisyyden rakentaminen on oikeastaan aika helppoa, eikä vaadi meiltä paljoa. Yksi sen ainoista haasteista onkin oikeastaan se, että vaikka se ei vaadi meiltä paljoa – se vaatii meiltä jokaiselta jotakin. Sen rakentamista ei voi delegoida
toiselle.
Kun kohtaan esimerkiksi aamulla kollegan tai toisen opiskelijan yliopiston käytävällä (tai Teams-kokoushuoneessa), olisi väärin minulta ajatella, että enpä nyt rupea hänelle sanomaan hyvää huomenta, joku muu sen kuitenkin sanoo. Tästä ei ole montaa askelta siihen, että kukaan ei sano kenellekään enää mitään. Arjen yhteisöllisyys on myös muutakin kuin tervehtimistä. Siihen liittyy myös toisten yliopistoyhteisön jäsenten kokemuksien, taustojen ja näkemyksien arvostaminen. Meillä yliopistolaisilla on hyvät eväät tähän. Jos muiden ihmisten kokemukset ja ideat eivät meitä kiinnostaisi, olisi ainakin omassa oppiaineessani, antropologiassa, aika vähän sisältöä. Tai olisikohan meillä oppiaineita ylipäätään?
Jos Ibn Khaldun olisi jättänyt tutkimusmatkansa 1300-luvulla tekemättä, siinä meni suuri osa filosofisen,sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekuntien toiminnasta. Hippokrates eli aikaansa nähden melko pitkän ja terveen elämän, eli jos muiden terveys ja hyvinvointi ei olisi kiinnostanut, niin siinä meni suuri osa terveystieteiden, sekä luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekuntien toiminnasta.
Näillä kärjistetyillä esimerkeillä tahdon siis tuoda esille sitä, miten suuri merkitys arjen yhteisöllisyydellä, sekä erilaisten ihmisten välisillä kohtaamisilla ja arjen kokemusten vaihtamisella voi olla yliopiston toiminnalle. Näitä asioita voimme jokainen omilla pienillä arjen teoillamme edistää niin fyysisesti kampuksilla kuin etänäkin.
Toivotankin siis tasapainoista, toisia huomioivaa ja yhteisöllistä yliopistoarkeakaikille. Kiitos!