Valikko
12.05.2020
Kolumni on julkaistu Karjalaisessa 12.5.2020.
Ministeriöiden asettama ja Vesa Vihriälän johtama työryhmä esittää hallitukselle, että korkeakouluihin asetetaan lukukausimaksut. Lukukausimaksuja ajavan keskustelun perustelut kuitenkin horjuvat.
Ehdotusta voisi ajatella vain harkitsemattomaksi, mutta Vihriälän johdolla Etla on tehnyt vastaavaan esityksen jo vuonna 2017. Esityksessä maltillisena lukukausimaksuna pidettiin 2 000 euroa vuodessa. Kyseessä on siis koronakriisin varjolla jatkettu järjestelmällinen hyökkäys maksuttomuutta vastaan.
Tätä taustaa vasten ehdotus on yksiselitteisen vastuuton.
Ymmärrän tarpeen etsiä julkisen talouden säästöjä, mutta koulutuksesta on viime vuosikymmenellä leikattu rajusti. On järkyttävää, että kriisi toisensa perään taloudelle haetaan lyhytnäköisesti säästöjä koulutuksesta, johon panostaminen kuitenkin pitkällä tähtäimellä on kansantaloudenkin etu.
Tämän edun tunnistaa myös työryhmä valmistelemassaan talouspoliittisessa strategiassa. Hyväksyn esitetyn prioriteettijärjestyksen ehdottomasti: varhaiskasvatus ja peruskoulutus ensin, korkeakoulutus sitten. Koulupolkuaan kulkevan on kuitenkin tiedettävä, että hän voi jatkaa niin pitkälle kuin taidot ja oma ahkeruus riittävät sosioekonomisesta taustasta riippumatta.
Nyt on muistettava, että opintorahaa on leikattu edellisellä vuosikymmenellä rajusti ja tuen lainapainotteisuutta on lisätty. Lisäksi opintojen ohella käydään töissä jopa tuntikausia viikossa. Nykyisillä kehityskuluilla Suomessa voidaan pian lähteä opiskelemaan vain, jos lukuvuosimaksuja ja elämisen kustannuksia ollaan valmiita maksamaan vuosikausia valmistumisen jälkeen.
Tämä vaatii todellista uskon hyppyä. On pystyttävä uskomaan, että oma talous vakiintuu nopeasti valmistumisen jälkeen, jotta tällainen sitoumus voidaan tehdä. Alasta riippuen ja taloudellisten myllerrysten keskellä tämä on paljon vaadittu. Jos vanhemmat maksavat koko lystin, tällaista huolta ei tietenkään ole.
Kysyn siis: Millä tavalla pääomien – niin sosiaalisten kuin taloudellisten – periytyminen edistää kenenkään muun etua kuin jo valmiiksi vauraiden? Ei ainakaan Suomen, eikä sen fiksun ja toiveikkaan lapsen, jonka vanhemmat kamppailevat pitääkseen perheen talouden pystyssä.
Raportissa toki esitetään, että lukukausimaksut edellyttäisivät tukijärjestelmän korjaamista. Mikä se sellainen leikkaus on, joka nostaa kuluja toisaalla? Vai tarkoitetaanko tällä jälleen kerran lainaosuuden kasvattamista?
On käsittämätöntä, että koulutustasoon ja työelämään siirtymiseen lääkkeeksi tarjotaan keinoa, jonka vaikutukset ovat todennäköisesti kielteiset. Poistakaa ennemmin ensikertalaiskiintiöt ja huolehtikaa, ettette aloituspaikkojen lisäämisen vimmassa lisää paikkoja aloille, joilla tämä synnyttää rakennetyöttömyyttä.
Lukukausimaksut ovat kauhistus jokaiselle, joka ei ole rikas. Ne ovat kauhistus jokaiselle, joka välittää sosiaalisen eriarvoistumisen kasvusta. Ja ne ovat ehdottomasti kauhistus jokaiselle, joka haluaa suojella Suomen koulutustasoa ja yleistä hyvinvointia.
Saara Tenhovuori
kampuspj.joensuu@isyy.fi
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja.