17.09.2015
ISYY:n järjestyksessään neljännet edustajistovaalit käydään tänä syksynä. Edellisissä vaaleissa äänestysprosentti oli vain 17,3. Äänestysprosentti oli koko maan pienin. Tähän tarvitaan nyt muutos, iso muutos.
Edustajistovaaleihin osallistumalla voit parhaiten vaikuttaa opiskelija-aikasi tärkeimpiin asioihin ja osallistua yhteiseen päätöksentekoon. Älä jätä mahdollisuuttasi käyttämättä, vaan lähde rohkeasti ehdolle ja äänestä itseäsi parhaiten edustavaa ehdokasta. Miksi? Lue lisää alta.
Kaikkien panosta tarvitaan!
Tuntuuko edustajiston tehtävä vaikealta käsittää? Yksinkertaisuudessaan ylioppilaskunnan voisi ajatella valtiona, jossa opiskelijat ovat kansalaisia. Kansalaiset=opiskelijat valitsevat eduskunnan=edustajiston, josta valitaan valiokunnat=valiokunnat sekä hallitus=hallitus. Näin yksinkertaista se on rautalangasta väännettynä!
Ehdokkaaksi kannattaa lähteä, koska edustajiston jäsenenä olet mukana päättämässä ylioppilaskunnan toiminnasta ja tulevaisuuden linjauksista, pääset tekemään yhteistyötä yliopiston kanssa, huolehtimaan opiskelijoiden edunvalvonnasta ja osallistumaan valtakunnalliseen opiskelijapolitiikkaan. Samalla verkostoidut eri alojen opiskelijoihin. Pääset siis mukaan rakentamaan opiskelijan parempaa huomista!
Ohjeet ehdolle asettumisesta sekä ajankohtaiset vaalilistojen yhteystiedot löydät ISYY:n vaalisivustolta.
Äänestää kannattaa, koska edustajistoon valitaan henkilöt, jotka päättävät ylioppilaskunnan asioista ja vaikuttavat osaltaan siihen, millainen sinun opiskeluaikasi yliopistossa on ja millaisia palveluja ylioppilaskunta sinulle tarjoaa. Äänestämällä vaikutat siis suoraan omaan elämääsi.
Äänestäminen on erittäin helppoa. Jokainen äänioikeutettu saa ennen vaalien ennakkoäänestystä sähköpostiinsa henkilökohtaisen linkin, jonka kautta sähköinen äänestys tapahtuu. Jokainen äänioikeutettu voi äänestää kerran. Vaalien tulos ilmoitetaan vuorokauden kuluessa vaalien päättymisestä.
Ylioppilaskunnan edustajisto koostuu 39 vaaleilla valitusta edustajiston jäsenestä eli edaattorista. Edustajistossa tehdään kaikkia opiskelijoita koskevia merkittäviä päätöksiä mm. budjetista, jäsenmaksusta, toimintasuunnitelmasta, ylioppilaskunnan säännöistä ja linjauksista.
Edustajistovaaleissa yksikin ääni voi olla ratkaiseva!
Vaalien aikataulu:
Ehdokkaat ilmoitettava: 25.9. klo 15 mennessä
Ennakkoäänestys 21.–23.10. ja 26.–29.10 klo 9-18
Varsinaiset vaalipäivät 3.–4.11. klo 9–18
Lisätietoja:
Anu Arosanervo
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja
evpj2@isyy.fi, 040 7271 357
Lue lisää vaaleista ISYY:n vaalisivuilta
Muista osallistua tapahtumaan myös Facebookissa.
Sosiaalisessa mediassa edustajistovaaleista keskustellaan tunnuksilla #ISYYsvaalit ja #edarivaalit