Ajankohtaista

15.05.2019

Vastaa Savilahden liityntäpysäköintiin liittyvään kyselyyn

Käytkö töissä tai opiskeletko Savilahdessa? Kuljetko yliopistolle tai Technopolikselle autolla? Miltä liityntäpysäköinti kuulostaisi? 

Savilahden alue tulee kehittymään voimakkaasti tulevina vuosina. Alueelle rakennetaan paljon uusia asuntoja ja työpaikkoja sekä tiloja oppilaitoksille. Samalla alueen opiskelija-, työntekijä- ja asukasmäärä tulee kasvamaan merkittävästi nykyisestä. 

Kuopion kaupunki on jo aiemmin selvittänyt Savilahden alueen pysäköintiratkaisuja. Nyt kaupunki selvittää liityntäpysäköinnin hyödyntämismahdollisuuksia Savilahteen suuntautuvilla matkoilla. Liityntäpysäköinnillä tarkoitetaan sitä, että henkilö jättää autonsa etäämmälle alueesta joukkoliikennepysäkin yhteyteen toteutetulle pysäköintialueelle ja kulkee loppumatkan joukkoliikenteellä. Liityntäpysäköinti sijoittuu vilkkaasti liikennöityjen pysäkkien läheisyyteen, jolloin vaihto autosta bussiin on sujuva.

Kysely on osa liityntäpysäköintiselvitystä. Kyselyllä kartoitetaan Savilahdessä nykyisin työskentelevien ja opiskelevien sekä alueelle tulevaisuudessa muuttavien työntekijöiden ja opiskelijoiden nykyistä liikkumista ja liikkumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä kiinnostusta liityntäpysäköinnin käyttöön Savilahteen suuntautuvilla matkoilla tulevaisuudessa.

Kyselyyn voi vastata 19.5.2019 asti: 

Webropolsurveys.com, avautuu uuteen välilehteen: Savilahden liityntäpysäköintikysely