04.10.2017
Kuopion kaupunki ja SYKETTÄ Kuopion korkeakoululiikunta toteuttavat yhdessä kyselyn uuden Savilahden Liikunta- ja tapahtumakeskuksen hankesuunnittelun tueksi.
Kuopion Savilahden alue kasvaa ja kehittyy merkittävästi lähitulevaisuudessa. Myös alueen kalliotiloihin halutaan sijoittaa kaupunginosan elävyyttä tukevia palveluja ja toimintoja. Parhaillaan on käynnissä hankesuunnitteluvaihe, jossa selvitetään uuden Liikunta- ja tapahtumakeskuksen toteuttamismahdollisuuksia. Samassa tilassa on tarkoitus toteuttaa myös alueen yhteiskäyttöinen väestösuoja. Tavoitteena on, että mahdollisimman monet voivat hyödyntää tiloja monipuolisesti mm. vapaa-ajan vietossa, liikunnassa, tapahtumissa, opiskelussa, työssä, tutkimuksessa ja väestösuojakäytössä.
Vastaa kyselyyn ja kerro meille toiveesi ja ideasi!
Kysely on avoinna 9.10.2017 asti.