Ajankohtaista

07.12.2016

Oma koti kullan kallis: ISYY selvittää mahdollisuuksiaan lähteä mukaan opiskelija-asuntorakentamiseen

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on selvittänyt vuoden 2016 aikana Oma koti kullan kallis (OKKK) -hankkeessaan mahdollisuuksiaan lähteä mukaan opiskelija-asuntorakentamiseen Joensuussa ja Kuopiossa. Hanke pohjautuu ylioppilaskunnan vuoden 2016 toimintasuunnitelmassa mainittuun samannimiseen kirjaukseen.

Sekä Joensuussa että Kuopiossa pula opiskelija-asunnoista on ongelma, jonka opiskelijat ja ylioppilaskunta kohtaavat erityisesti syksyisin. Opiskelijoilla on usein myös vaikeuksia löytää kohtuuhintaisia asuntoja yksityisiltä vuokra-asuntomarkkinoilta. Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen lakkauttaminen ja opiskelijoiden siirtyminen Joensuun kampukselle luo tulevaisuudessa vielä lisää paineita Joensuun opiskelija-asuntotilanteeseen.

Investoimalla opiskelija-asuntorakentamiseen ISYY voisi tarjota jäsenilleen ratkaisun ongelmaan: kullan kalliin oman kodin.

Hankkeen tausta ja eteneminen

Oma koti kullan kallis -hanke pohjautuu ISYY:n vuoden 2016 toimintasuunnitelman samannimiseen kirjaukseen. Kirjauksen mukaan ISYY:n tulee tehdä vuonna 2016 selvitystyötä opiskelija-asuntojen hankkimisesta ylioppilaskunnalle, ja mikäli selvitystyön tulokset puoltavat opiskelija-asuntojen hankkimista, aloittaa neuvottelut opiskelija-asuntosäätiöiden ja kampuskaupunkien kanssa opiskelija-asuntorakentamiseen osallistumisesta.

ISYY:n hallitus on aloittanut hankkeen selvitystyön toimintasuunnitelman pohjalta vuoden 2016 alussa. Selvitystyön tueksi palkattiin konsultti, joka on käynyt ylioppilaskunnan kanssa läpi opiskelija-asuntorakentamisen mahdollisuuksia Kuopiossa ja Joensuussa. Konsulttina on toiminut Osake Optimi Oy. ISYY on tehnyt selvitystyön aikana yhteistyötä myös toisen konsultin, Sitefactory Oy:n, kanssa visiointiin ja rakennusratkaisuihin liittyvissä asioissa.

Konsulttien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta ISYY on neuvotellut vuoden 2016 aikana opiskelija-asuntorakentamisesta Joensuun ja Kuopion kaupunkien, Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa. Neuvotteluissa on käyty läpi muun muassa mahdollisia rakennuskaavoja ja rakentamisen malleja.

Lisäksi ISYY:n hallitus ja edustajisto ovat käyneet läpi OKKK-hankkeeseen liittyviä asioita yhteisessä workshopissa lokakuussa.

Seuraavat askelmerkit

Hankkeen varsinainen selvitystyö on loppusuoralla ja sen perusteella vaikuttaa, että ISYY:llä on todellinen mahdollisuus olla mukana rakentamassa opiskelija-asuntoja sekä Joensuuhun että Kuopioon.

Ennen kuin OKKK-hanketta voidaan viedä pidemmälle, ISYY:n on tehtävä tarveselvitys, johon kirjataan hankkeen tavoitteet, alustavat kustannus- ja kannattavuuslaskelmat, riskianalyysi sekä rahoitusratkaisut. ISYY:n hallitus on parhaillaan viimeistelemässä tätä tarveselvitystä.

Tarveselvityksen valmistuttua hankkeelle voidaan palkata projektipäällikkö, joka alkaa työstää sille hankesuunnitelmaa. Hankkeelle luodaan myös erillinen organisaatio, joka toimii ISYY:n edustajiston ja hallituksen alla ja vie projektia eteenpäin.

ISYY:n edustajisto päättää 9.12.2016 kokouksessaan OKKK-hankkeen kirjauksesta ylioppilaskunnan 2017 toimintasuunnitelmaan sekä hankkeen budjetista. Budjettiehdotus projektille on 30 000 euroa.

Lisäksi edustajisto tulee vuoden 2017 aikana päättämään strategiasta, jonka pohjalta ISYY ja edustajiston alla toimiva organisaatio vievät OKKK-hanketta eteenpäin.

Lue lisää:

ISYY: Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 2016

Lisätietoja:

Matti Nivala, hallituksen sosiaalipoliittinen- ja tuutorointivastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, matti.nivala@isyy.fi, puh. +358 44 5768404

 

Päivitetty 7.12.2016