Ajankohtaista

11.06.2015

Kehitysyhteistyöviikolle haetaan vapaaehtoisia

Kiinnostaisiko sinua työskentely tärkeän asian parissa? Entä tapahtumien järjestäminen omalla kampuksellasi osana valtakunnallista tapahtumaa? Jos kiinnostaa, tule järjestämään kehyviikkoa!

Haemme vapaehtoisia järjestämään ISYY:n ja SYL:n (Suomen ylioppilaskuntien liiton) Kehitysyhteistyöviikkoa. Kehyviikko järjestetään 26.10.–1.11.2015, mutta järjestelyt ovat jo alkaneet.

Tarkoituksena on järjestää yliopiston kampuksilla ja ympäri kaupunkeja kivoja tapahtumia, jotka liittyvät globaaliin maailmaamme, kuluttamiseen ja kaikkien hyvinvointiin.

Vapaaehtoiset voivat osallistua tapahtumien järjestämiseen haluamallaan tavalla, eli he voivat siis itse valita tehtäviään. Vapaaehtoiset muodostavat yhdessä joukon, joka pääsee sekä ideoimaan että järjestämään tapahtumia, ja kaikki voivat vaikuttaa siihen, miten ja kuinka paljon työskentelevät.

Mahdollisia tehtäviä ovat esimerkiksi:
– tapahtumien järjestely
– tapahtumassa mukana oleminen ja auttaminen
– sponsorien ja muiden yhteistyökumppanien etsintä
– tiedottaminen

Tervetuloa kehyviikon työryhmiin! Lisätietoja oman kampuksesi koordinaattorilta ja Facebook-ryhmistä:

Joensuu:
Laura Tuomainen
laurtu(a)student.uef.fi
https://www.facebook.com/groups/1453327588296484/

Kuopio:
Heli Komulainen
hkkomula(a)student.uef.fi
https://www.facebook.com/groups/368218693389152/

Savonlinna:
Iina Tirronen
iinatir(a)student.uef.fi
https://www.facebook.com/groups/921220324605719/