Ajankohtaista

15.01.2019

ISYYn viestintäkysely 2018: Viestintä on vahvistunut, mutta kehitettävääkin löytyy

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) järjesti loka–marraskuussa 2018 viestintäkyselyn. Viestintäkyselyn avulla pyrittiin kartoittamaan, mitä ylioppilaskunnan viestintäkanavia seurataan ja miten ylioppilaskunnasta saadaan tietoa. Kyselyssä kerättiin myös palautetta ja toiveita tulevaa varten.

Kyselyyn oli mahdollista vastata suomeksi ja englanniksi ja se sisälsi sekä valmiita vastausvaihtoehtoja, jossa esimerkiksi viestinnän tavoittavuutta ja toimivuutta piti arvioida asteikolla 1–5, että avovastauksia.

Uutiskirjeet ja some-viestintä saivat vastaajilta eniten kiitosta

Viestintäkyselyyn tuli yhteensä 247 vastausta. Kyselyn mukaan ISYYn viestintä on entistä tehokkaampaa ja näkyvämpää, mutta tekemistäkin vielä löytyy. Viestinnän tavoittavuutta sekä toimivuutta pyydettiin arvioimaan asteikolla 1–5. Molemmissa kyselyissä arvosanat jakautuivat samankaltaisesti: reilu 50 % antoi arvosanan 4 ja vain 6 % heikomman arvosanan kuin 3. Eniten kiitosta saivat uutiskirjeet, Wiikko-Ärsyke ja Weekly-Feed, jotka tavoittivat suurimman osan kyselyyn vastanneista. Vastaajista yli 80 % seuraa Wiikko-Ärsykettä ja noin 15 % Weekly-Feediä. Uutiskirjeiden lukijoista 68 % seuraa niitä viikoittain ja 24 % muutaman kerran kuussa.

Uutiskirjeiden lisäksi ISYYn sosiaalista mediaa, etenkin Facebookia, seurataan hyvin, mutta Instagramiin ja Facebookiin kaivataan enemmän sisältöä. Vastaajista 50 % seuraa ISYYn Facebookia ja noin 30 % Instagramia. Sosiaaliseen mediaan toivotaan sisältöä muun muassa edunvalvontaan, opiskelijoiden terveyteen ja hyvinvointiin sekä konkreettisiin ajankohtaisiin asioihin, kuten tapahtumiin ja valtakunnallisiin opiskelijoita koskeviin aiheisiin liittyen. ISYYn nettisivuja käytetään kyselyn mukaan varsin vähän, pääasiassa silloin, kun tarvitaan jotain konkreettista tietoa.

Tänä vuonna ISYYn tarkoituksena on kehittää etenkin edunvalvontaviestintää. Ylioppilaskunnan tämän vuoden toimintasuunnitelmaan kirjattiin EVVK – Edunvalvonta voi kiinnostaa! -projekti, jonka tavoitteena on kehittää ISYYn viestintäkanaviin kuukausittainen edunvalvontajulkaisu, jossa kerrotaan ylioppilaskuntamme edunvalvonnasta. Tällaista uutta on siis ainakin tiedossa! Myös ylioppilaskunnan uudet nettisivut julkaistaan alkukeväästä.

Lisätietoja:

Ada Hyytiäinen, hallituksen viestintä- ja kv-vastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8405, ada.hyytiainen@isyy.fi

Heljä Koistinen, viestintäsuunnittelija, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8426, tiedotus@isyy.fi