21.03.2016
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallitus valitsi kokouksessaan 10.3.2016 ISYY:n liikuntasuunnittelijaksi Sirpa Riston.
Sirpa Risto on ylioppilaskunnan vanha tuttu, sillä hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ensin Kuopion ja myöhemmin Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan järjestö –ja liikuntasihteerin toimissa. Tällä hetkellä Risto toimii ISYY:n järjestösihteerinä ja siirtyy uuteen tehtäväänsä 1.4.
Risto on pitkän uransa aikana muun muassa vastannut Itä-Suomen yliopiston liikuntapalveluista vuosina 2010-2013 ja ollut mukaan toteuttamassa Kuopion SYKETTÄ –hanketta sen pilottivaiheesta asti. Risto tuntee ylioppilaskunnan ja sen toiminnan kuin omat taskunsa, ja vaikka liikuntasuunnittelijan tehtävän haasteet innostavat, liittyy uuteen työhön siirtymiseen myös hieman haikeutta.
”Tämä uusi liikuntasuunnittelijan rooli on useamman vuoden neuvottelujen tulos. Kerrassaan sykehdittävä päätös ja ihan huikean uskomaton fiilis, että minut valittiin! Toisaalta tunnen jo valtavaa luopumisen tuskaa kaikista asiakaspalveluhetkistä!”, summaa Risto tuntemuksiaan.
Tehtäviin jätettiin määräaikaan mennessä 16 hakemusta. Hakijoiden joukosta haastatteluun kutsuttiin 3 henkilöä.
Lisätietoja:
Juho Ikonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi
Anna-Kristiina Mikkonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi