20.09.2016
ISYY:n ja UEF:n Hyvinvointiviikkoa vietetään yliopiston kampuksilla viikolla 40 eli 3.–9.10.2016. Viikko tutustuttaa opiskelijat ja yliopiston henkilökunnan paikallisiin hyvinvointitoimijoihin ja antaa vinkkejä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Liikuntailtapäivä, hyvinvointimessut ja Hymy- ja valitusviikko
Liikuntailtapäivänä 4.10. kampuksilla on normaalin SYKETTÄ-liikunnan lisäksi tarjolla runsaasti liikunta-aktiviteetteja ja erikoistarjouksia liikuntapaikoissa opiskelijoille ja henkilökunnalle. Osa liikuntailtapäivän lajeista on maksullisia ja niihin otetaan rajattu määrä osallistujia. Liikuntailtapäivä on vapautettu opetuksesta klo 12.15 jälkeen ja siihen voi osallistua myös ilman SYKETTÄ-tarraa.
Hyvinvointimessuilla 5.10. Savonlinnassa sekä 6.10. Kuopiossa ja Joensuussa toimintaansa esittelevät mm. YTHS, Fazer Amica, SYKETTÄ ja Suomen Terveystalo. Hyvinvointimessut tarjoavat loistavan tilaisuuden saada tietoa hyvinvointia ja oppimista tukevasta ravitsemuksesta sekä pohtia terveellisten elintapojen, levon ja rentoutumisen merkitystä omalle hyvinvoinnille.
Samaan aikaa Hyvinvointiviikon kanssa vietetään ISYY:n Hymy- ja valitusviikkoa, jonka aikana opiskelijoilla on mahdollisuus antaa ISYY:n kautta palautetta yliopistolle, ylioppilaskunnalle sekä muille opiskeluun liittyville toimijoille.
Hyvinvointiviikon ohjelma kampuksilla:
Tiistai 4.10.
Liikuntailtapäivä kaikilla yliopiston kampuksilla klo 12.15 eteenpäin.
Liikuntailtapäivän ohjelma Joensuussa
Liikuntailtapäivän ohjelma Kuopiossa
Liikuntailtapäivän ohjelma Savonlinnassa
Keskiviikko 5.10.
Hyvinvointimessut Savonlinnan kampuksella, OKL:n yläaula klo 10–14.
ISYY:n Hymy- ja valitusviikon palauteständi, OKL:n yläaula klo 10–14.
Torstai 6.10.
Joensuu:
Hyvinvointimessut Joensuun kampuksella, Carelian aula, klo 10–14.
ISYY:n Hymy- ja valitusviikon palauteständi, Carelian aula klo 10–14.
Nyyti ry:n työpaja klo 14, AG102
Luki Jose ry:n työpaja klo 15, AG102
Kuopio:
Hyvinvointimessut Kuopion kampuksella, Snellmanian ala-aula klo 10–14.
ISYY:n Hymy- ja valitusviikon palauteständi, Snellmanian ala-aula klo 10–14.
Muut tapahtumat:
Joensuussa vietetään JOSE Joensuun seudun erilaiset oppijat järjestämää eurooppalaista Dysleksiaviikkoa 1.–7.10. JOSE on mukana myös Joensuun kampuksen hyvinvointimessuilla to 6.10.
Dysleksiaviikko Joensuussa -tapahtuma Facebookissa
Lue lisää:
Aika antaa kiitosta tai noottia – ISYY:n Hymy- ja valitusviikko 3.–9.10.2016
Lisätietoja:
Matti Nivala, hallituksen sosiaalipoliittinen- ja tuutorointivastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, matti.nivala@isyy.fi, puh. +358 44 5768404
Päivitetty 27.9.2016