27.09.2018
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Tiedote 27.9.2018
Vapaa julkaistavaksi: Heti
ISYY esittää Sara Salosta SYL:n hallitukseen
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) esittää läntisen teologian opiskelijaa Sara Salosta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittohallituksen jäseneksi vuodelle 2019. ISYYn edustajisto päätti asiasta kokouksessaan 27.9.2018.
Sara Salonen opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella läntistä teologiaa. Hän on toiminut ISYYn hallituksessa kuluvana vuonna koulutuspoliittisena vastaavana. Hallitusvuotenaan hän on muun muassa koostanut eduskuntavaalitavoitteita sekä pyrkinyt nostamaan häirintää yliopiston sisällä keskusteluun.
– Olen erittäin otettu tästä minulle suodusta luottamuksesta, Salonen toteaa.
Maailman paras koulutus vaatii resursseja. Yliopistot tarvitsevat riittävän rahoituksen tuottaakseen laadukasta koulutusta, joka vastaa murroksessa olevan työelämän haasteisiin. Rahoitus on tärkeää myös kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. Yliopistojen riittävä rahoitus ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan opiskelijoille on taattava riittävä toimeentulo opintojen ajaksi ilman valtavaa velkataakkaa. Opiskelijoiden varma toimeentulo lisää opiskeluhyvinvointia ja edistää opintojen sujuvaa etenemistä, kun rahahuolien sijaan voi keskittyä opiskeluun. Laadukas koulutus nousee vuonna 2019 erityisesti tapetille, kun käydään eduskunta- ja eurovaalit. Koulutuksen tulee ehdottomasti olla näiden vaalien keskiössä. Näiden teemojen parissa lähden tekemään pitkäjänteistä ja periksiantamatonta työtä, mikäli tulen valituksi SYLin liittohallitukseen, Salonen sanoo.
Sara on osoittanut erinomaista pitkäjänteisyyttä ja kovaa työtä toimiessaan ISYYn hallituksessa tänä vuonna. Sara on onnistunut luomaan luottamukselliset välit ISYYn keskeisiin koulutuspoliittisiin yhteistyökumppaneihin poikkeuksellisella tavalla. Sarasta SYL saa luotettavan ja aidon edunvalvojan liittohallitukseensa, toteaa ISYYn hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiö.
SYL:n liittokokous kokoontuu Espoossa 16.–17.11.2018. Kokouksessa päätetään SYLn ensi vuoden toimintasuunnitelmasta, toiminnan linjauksista sekä valitaan liittohallitus, joka koostuu puheenjohtajasta sekä kuudesta hallituksen jäsenestä.
Lisätietoja:
Sara Salonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen, p. 044 576 8401, sara.salonen(at)isyy.fi
Yhteyshenkilöt:
Anna-Kristiina Mikkonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri, p. 044 576 8417, paasihteeri(at)isyy.fi
Juuso Sikiö, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8427, puheenjohtaja(at)isyy.fi