Ajankohtaista

25.09.2018

Hyvinvointiviikolla puhutaan yksinäisyydestä

Itä-Suomen yliopisto (UEF), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Tiedote 25.09.2018
Vapaa julkaistavaksi: Heti

UEFin ja ISYYn Hyvinvointiviikon aikana opiskelijat ja henkilökunta pääsevät purkamaan stressiä liikunnan ja koiravieraiden avulla. Viikko tarttuu myös opiskelijoiden kokemaan yksinäisyyteen.

Itä-Suomen yliopiston (UEF) ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) Hyvinvointiviikkoa vietetään Joensuussa ja Kuopiossa viikolla 40 eli 1.–5.10.2018. Viikon teemana on tänä vuonna tärkeä ja ajankohtainen aihe, yksinäisyys.

– Yliopisto-opintojen aloittaminen saattaa tuntua yksinäiseltä, etenkin, jos on muuttanut uudelle paikkakunnalle kaukaa. Myös vanhempien vuosikurssien opiskelijat voivat kokea yksinäisyyttä, jolleivat he ole päässeet mukaan oman vuosikurssin menoihin tai opinnot ovat syystä tai toisesta venyneet, kertoo ISYYn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Ronja Mäkinen.

Idea viikon teemaan lähti Mäkisen mukaan Kuopion YTHS:n terveystyöryhmän uudesta viikoittain järjestettävästä Kaverikahvilasta, joka tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun ja muidenkin kuin oman alan opiskelijoihin tutustumiseen. Kaverikahvilan avajaisia vietetään osana Hyvinvointiviikkoa Kuopion kampuksella tiistaina 2.10. klo 16 alkaen Studentian kappelissa (Yliopistonranta 3).

Viikon aikana opiskelijat ja henkilökunta pääsevät myös tutustumaan paikallisiin hyvinvointialan toimijoihin Hyvinvointimessuilla sekä purkamaan stressiään keskiviikkona 3.10. liikuntailtapäivän aktiviteeteissa. Viime syksynä suuren suosion saaneet Koiramiitit ovat osa Hyvinvointiviikon ohjelmaa tänäkin vuonna ja iloiset koiravieraat saapuvat molemmille kampuksille paijattaviksi torstaina 4.10.2018.

Hyvinvointiviikon ohjelmassa on myös muita tapahtumia, kuten ISYYn Hymy- ja valitusviikko, jonka aikana on mahdollisuus antaa palautetta yliopistolle, ylioppilaskunnalle sekä muille opiskeluun liittyville toimijoille.

Hyvinvointiviikon koko ohjelma

Lisätietoja:

Joensuu: Niklas Leinonen, hallituksen liikunta- ja vapaa-aikavastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, niklas.leinonen@isyy.fi, puh. +358 44 576 8418

Kuopio: Ronja Mäkinen, hallituksen sosiaalipoliittinen- ja kehitysyhteistyövastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ronja.makinen@isyy.fi, puh. +358 44 576 8403

Katri Hartikainen, henkilöstösuunnittelija, Itä-Suomen yliopisto, katri.hartikainen@uef.fi, puh. +358 50 356 4029

Lue lisää:

Hyvinvointiviikko 2018 -tapahtuma Facebookissa

Seuraa Hyvinvointiviikkoa somessa tunnisteella #Hyvinvointiviikko2018