Ajankohtaista

08.01.2016

Kannanotto: Oman käden oikeus on uhka kansainvälistymiselle ja yleiselle turvallisuudelle

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Kannanotto

Kannanotto: Oman käden oikeus on uhka kansainvälistymiselle ja yleiselle turvallisuudelle

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on huolissaan jäsentensä ja Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden turvallisuudesta Joensuussa, kun Soldiers of Odin -järjestö on aloittanut partioinnin Joensuun kaduilla. Kyseinen järjestö on ilmaissut toimivansa valkoisen Suomen ja suomalaisten puolesta, mikä on erittäin huolestuttavaa kansainvälisessä yliopistokaupungissa. Kansainvälistymisen ja Joensuun kaupunki-imagon kannalta tämä on askel takaisin 90-luvulle. ISYY ei koe kansalaisten turvallisuuden tunteen kasvavan järjestöllä, jonka jäsenistöön kuuluu rikostuomioita saaneita henkilöitä. Yleisen turvallisuuden valvonta kuuluu sille oikeutetulle viranomaiselle eikä yksittäiselle järjestölle.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella opiskelee runsaasti sekä vaihto-opiskelijoita että ulkomaalaistaustaisia maisterivaiheen opiskelijoita. Merkittävä osa heistä haluaa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja elää Suomessa. Soldiers of Odin -järjestön katupartiointi on uhka opiskelijoidemme sekä heidän läheistensä henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Joensuussa – tai missään muuallakaan – kenenkään ei tulisi pelätä oman turvallisuutensa puolesta taustastaan riippumatta.

Lisätietoa:

Juho Ikonen
Hallituksen puheenjohtaja
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
044-5768400
puheenjohtaja@isyy.fi

Anna-Kristiina Mikkonen
Pääsihteeri
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
044 576 8417
paasihteeri@isyy.fi

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 13 000 opiskelijan etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. ISYY toimii Itä-Suomen yliopiston kolmella kampuksella Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.