Ajankohtaista

23.03.2016

ISYY:n opintotuki- ja YTHS-vaikuttamiskierros tuo opiskelijoiden ääntä kuuluviin

ISYY:n hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Matti Nivala tekee vaikuttamistyötä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen kontaktoimalla kansanedustajia. Tarkoitus on tavoittaa kaikki Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajat ja avata keskustelu opintotukeen ja YTHS:n tulevaisuuteen liittyen.  Tiistaina 22.3. vuorossa oli tapaaminen kokoomuksen Markku Eestilän kanssa.

Nivala vie kansanedustajille ISYY:n viestiä, että opintotukiuudistusten tullessa voimaan on erityisesti kiinnitettävä huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin ja opiskelujen joustavuuteen. ISYY ei kannata opintolainepainotteista opintotukijärjestelmää myöskään siksi, että uhkakuva opintojen periytymisestä on todellinen.

Myös Eestilä jakaa huolen koulutuksen yhdenvertaisuuden puolesta.  Hänen mielestään myös opiskelijoiden mielenterveyteen on erityisesti kiinnitettävä huomiota ja siinä YTHS:llä on suuri rooli. Eestilän mukaan kokoomuksen kanta on, että YTHS:n palvelut tulisi laajentaa koskemaan myös ammattikorkeakouluopiskelijoita ja sen asema on turvattava sote-uudistuksessa lailla.

”Tapaaminen oli erittäin hedelmällinen ja vaihdoimme puolin ja toisin informaatiota. Arvostamme kansanedustaja Eestilän panostusta ja kiinnostusta opiskelijoiden tulevaisuuteen liittyviin asioihin”, kertoo Nivala.

ISYY kontaktoi kansanedustajia tuodakseen opiskelijan ääntä kuuluviin. Pääsiäisen jälkeen kierros jatkuu täyttä häkää.

”Tällä hetkellä on kaksiäänisyyttä, opiskelijan ääni vastaan poliitikon ääni. Pyrimme tällä tuomaan kiperät kysymykset kansanedustajille konkreettisiksi”, Nivala summaa kontaktoinnin tärkeyttä.