Valikko
09.06.2020
Kolumni on julkaistu Karjalaisessa 5.5.2020.
Covid-19 ei esittelyjä kaipaa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa tartuntapäivitysten jalkoihin on kuitenkin jäänyt vastaavanlaisten kriisien ennaltaehkäisyyn liittyvät näkökulmat.
World Economic Forum on tämän vuosikymmenen riskejä käsittelevässä raportissaan luokitellut aikamme suurimmiksi uhiksi ilmastokriisin ja tartuntataudit. Esimakua tulevasta on nähty jo historiallisten metsäpalojen sekä koronapandemian muodossa. Ilmastonmuutoksella ja pandemiariskillä on merkittävä yhteinen riskitekijä: kestämätön ruoantuotantojärjestelmämme.
WHO:n mukaan zoonoosit eli muista eläimistä ihmisiin siirtyvät tartuntataudit kattavat kolme neljäsosaa kaikista viimeisen kymmenen vuoden aikana esiintyneistä taudinaiheuttajista. Niistä yli 60 prosenttia ovat ihmisten taudinaiheuttajia, kuten HIV, Ebola ja koronavirukset.
Olemme luoneet ruokajärjestelmämme kautta hälyttävän otolliset olosuhteet täysin uudenlaisen ja kohtalokkaan pandemian puhkeamiselle. Maailmanlaajuisesti ruoaksi teurastetaan 80 miljardia karjaeläintä vuosittain. Viiden ja puolen miljoonan asukkaan Suomessa teurastusten määrä nousi yli 81 miljoonaan viime vuonna.
Suurin osa zoonooseista syntyvät yleisimpien tuotantoeläinten infektioista ja siirtyminen ihmisiin tapahtuu muun muassa eläinten, lihan sekä sivutuotteiden käsittelyn kautta. Toinen hälyttävä eläintuotantoon liittyvä uhkakuva on antibiooteille vastustuskyvyn kehittäneet superbakteerit.
Tartuntatautiriskin lisäksi nykyisen ruoantuotannon tarkastelu on keskeisessä roolissa myös ilmastokriisin torjunnassa. Maatalouden syväluotaavia ympäristövaikutuksia onkin tutkittu paljon. Poikkeuksellisen suuri ja laaja-alainen vaikutus ympäristöön on eläinperäisellä ruoalla.
Olemme parhaillaan kääntöpisteessä. Tulevat kääntöliikkeemme osoittavat, riittääkö maailmanlaajuinen pandemia uudistamaan ruoantuotantojärjestelmämme niin ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti kuin eettisesti kestäväksi.
Joensuun kaupungin sekä Itä-Suomen yliopiston hiljattain viidellä vuodella aikaistettu tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä on yksi maailman kunnianhimoisimmista. Kummatkin ovat ohjelmassaan huomioineet ruoantuotannon yhteyden ilmastonmuutokseen.
Nähtäväksi jää, löytyykö susirajalta käytännönrohkeutta olla ennennäkemättömän yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjä. Nyt jos koskaan, on tarvetta uraauurtavan rohkealle, toiminnalliselle suunnannäyttäjälle. Sellaisestahan meidät maailmalla tunnetaan.
Muutos lähtee aina ensimmäisestä – kuten pandemiakin.
Yasmin Ayyoubi
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen, vastuualueenaan viestintä, ympäristö ja kehitysyhteistyö.