05.11.2024
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalla (ISYY) on jälleen kunnia kutsua kaikki opiskelijamme Suomen itsenäisyyttä juhlistavaan soihtukulkueeseen 6.12.2024. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue on ylioppilaskuntamme vanhimpia ja kunnioitetuimpia perinteitä.
Voit osallistua klo 16 alkavaan soihtukulkueeseen soihdunkantajana tai ilman soihtua. ISYY jakaa soihdut ja ohjeistaa osallistujat kulkueen lähtöpaikalla Haltia-rakennuksella (Yliopistokatu 7), johon osallistujia pyydetään saapumaan viimeistään klo 15.45. Haltian kokoustilassa järjestetään myös glögitarjoilu ennen kulkuetta kello 15 alkaen.
Soihtukulkue lähtee liikkeelle klo 16 ja etenee poliisisaattueessa Joensuun keskustan läpi sankarihautausmaalle lipunkantajien sekä airueiden johdolla. Kulkueen saavuttua perille klo 16.30 muistomerkillä alkaa juhlatilaisuus, jonka aikana esiintyy Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy, lasketaan seppele ja kuullaan Joensuun kampuspuheenjohtajan Noora Saramäen puhe. Lopuksi laulamme yhdessä Maamme-laulun.
Soihtukulkueeseen osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista, ja siihen voi liittyä vaikka matkan varrelta. Kulkue on avoin kaikille, joten voit ottaa mukaan myös ystäviä ja perheenjäseniä.
Pukeuduthan lämpimiin, siisteihin ja mielellään tummiin vaatteisiin. Voit pukea yllesi myös ylioppilas- tai ammattilakin. Jätäthän haalarit tällä kertaa kotiin. Tervetuloa tekemään itsenäisyyspäivästä opiskelijoiden näköinen!
Etsimme vapaaehtoisia opiskelijoita toimimaan liikenteenohjaajina kulkueen reitillä. Väyläviraston vaatimusten mukaisesti liikenteenohjaajan tulee olla täysi-ikäinen ja hänellä on oltava normaalit aistit, ajokortti (vähintään AM121 tai B) sekä Tieturva 1 -pätevyys. Tieturva 1 -pätevyyden voi suorittaa ilmaiseksi Väyläviraston oppimisympäristössä, ja verkkokurssin suoritus kestää noin tunnin. Liikenteenohjaustehtävässä tarvittavat varusteet sekä tapahtumakohtaisen perehdytyksen saat viimeistään tapahtumapäivänä ennen kulkuetta. Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse ISYYn Joensuun kampuspuheenjohtaja Noora Saramäelle sunnuntaihin 24.11.2024 mennessä.
Noora Saramäki, hallituksen varapuheenjohtaja ja Joensuun kampuspuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 576 8410, noora.saramaki(at)isyy.fi
Eveliina Scharin, yhteisöllisyyskoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 491 6529, yk(at)isyy.fi
Sivua päivitetty 15.11.: poistettu tieto kuoron esityksestä sen peruunnuttua.
Sivua päivitety 19:11. ohjelma täydennetty kuoron esityksellä