ISYY

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta eli tuttavallisemmin ISYY on opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, joka toimii kaikilla kolmella Itä-Suomen yliopiston kampuksella Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. ISYY:n jäseniä ovat kaikki Itä-Suomen yliopistossa (Joensuu, Kuopio ja Savonlinna) ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Jäsenyys perustuu lakiin. Myös jatko-opiskelijat voivat halutessaan liittyä ylioppilaskuntaan.

Ylioppilaskunnan keskeisimmät tehtävät ovat jäsenten edunvalvonta ja palvelutuotanto. ISYY on jakanut toimintansa kolmeen sektoriin: edunvalvonta, vapaa-ajan, ja järjestötoiminta. Vapaa-aikaan kuuluvat niin kansainväliset asiat, liikunta ja kulttuuri kuin ympäristö- ja kehitysyhteistyöasiatkin.

ISYY:lla on 16 työntekijää ja sen liikevaihto on yli miljoona euroa vuodessa.

Ylioppilaskuntaan liittyminen

Ylioppilaskunnan jäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun. Jäsenmaksua maksamatta ei pääse opiskelemaan, sillä yliopistoon opiskelemaan kirjoittautuminen edellyttää ylioppilaskunnan jäsenyyttä.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksu on opiskelijalle eräänlainen opiskelijan perusturva. Jäsenyyden myötä yliopisto-opiskelija saa muun muassa YTHS:n terveydenhuoltopalvelut, sekä jäsenyyden mukana tuomat edut, kuten erilaiset opiskelija-alennukset ja ylioppilaskunnan tarjoamat palvelut.

Tavoitteet ja toiminta

ISYY:n tavoitteena on edistää 12 000 jäsenemme yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. Tarjoamme jäsenillemme myös lukuisia palveluita ja yhteisön, jossa jokainen voi toimia omien kiinnostuksen kohteidensa pohjalta.

Jäsenemme ovat osa valtakunnallista opiskelijajärjestöä Suomen ylioppilaskuntien liittoa (SYL) ja Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL). SYL edustaa kaikkia opiskelijoita valtiovaltaan ja muihin sidosryhmiin päin.

Paikallisella tasolla ISYY on erityisesti opiskelijoiden etujärjestö suhteessa yliopistoon, kaupunkiin, Suomen ylioppilaskuntien liittoon, Kansaneläkelaitokseen ja opetusministeriöön.

Ota ISYYs haltuusi ja tule mukaan toimintaan!

Lue lisää:

ISYY: Historia
ISYY: Mukaan toimintaan

Opi lisää toiminnastamme ISYY:n esittelyvideolta!