04.02.2015

Hallituksen selonteko jäsenistölle – tammikuu 2015

ISYY:n hallituksen jäsenet ovat perehtyneet omiin sektoreihinsa ja ryhmäytyneet  henkilökunnan kanssa Tanhuvaarassa sekä keskenään Tuusniemessä tammikuun aikana. Hallitus on lisäksi työstänyt toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelmaa ja käynnistellyt sektorikohtaisia projekteja.

Hallituksen päivittäiseen selontekoon voit tutustua kokonaisuudessaan: Hallituksen päivittäinen selonteko, tammikuu 2015 (pdf)

Juho Pulkka (puheenjohtaja)
Juho on käynnistellyt hallituksen toimintaa, perehdyttänyt toimintaan sekä työstänyt ahkerasti toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelmaa (eli tosun tosua). Hän on kierrellyt myös Kuopion jaostojen kokouksia ja käynyt STTK:n ja SOSTE ry:n eduskuntavaalipaneelissa.

Tuomas Hiltunen (1. varapuheenjohtaja)
Tuomas on starttaillut Joensuun järjestöjaoston ja kampusvaliokunnan toimintaa sekä käynyt esittäytymässä muutamien Joensuun ainejärjestöjen kokouksissa. Hän on myös suunnitellut eduskuntavaalivaikuttamista mm. SYL:n, HYY:n ja TamY:n toimijoiden kanssa.

Roope Pellinen (2. varapuheenjohtaja)
Roope on siivittänyt Savonlinnan kampusvaliokunnan toimintaa alkuun. Lisäksi Roope on kierrellyt paikallisten ainejärjestöjen hallitusten kokouksia ja suunnitellut ISYY:n ja ainejärjestöjen välistä yhteistyötä.

Sami Gabbouj (viestintä ja yritysyhteistyö)
Sami on suunnitellut ja aikatauluttanut kevään viestintäprojekteja, mm. järjestö- ja viestintäkyselyä. Sami työsti myös järjestöjaoston kanssa loppuun juuri käyttöön otetun Kuopion kampuksen uuden tapahtumakalenterin, johon kootaan kaikki ainejärjestöjen ja ISYY:n tapahtumat.

Arshad Haroon (KV-asiat ja KV-tuutorointi)
Arshad on tutustunut KV-sektorin toimintaan Kuopiossa ja Joensuussa. Lisäksi hän on suunnitellut International Advisory Boardin toimintaa.

Heljä Hietala (työelämä ja yritysyhteistyö)
Heljä on järjestellyt ISYY:n vuosijuhlia ja suunnitellut ISYY:n näkyvyyttä vuosijuhlaviikolla. Lisäksi hän on kehitellyt POKA:n kanssa yhteistä kolumnia Karjalaiseen ja suunnitellut RAI:n brändäämistä.

Maria Jauhiainen (koulutuspolitiikka)
Maria on tavannut lehtori Helena Kasurista sekä Opinto- ja uraohjauspalveluiden Kirsi Vallius-Leinosta opinto- ja uraohjauksen kehittämisen tiimoilta. Hän on myös suunitellut ISYY:n vuosijuhlia sekä käsitellyt SYL:n “Tulevaisuuden korkeakoulua” muiden ylioppilaskuntien koulutuspoliittisten vastaavien kanssa.

Antti Kurronen (KV-asiat ja tuutorointi)
Antti on osallistunut tuutoroinnin kampustyöryhmän palaveriin ja sen lisäksi työstänyt kansainvälistymisen ABC:n materiaalia.

Piia Tiainen (sosiaalipolitiikka ja kehitysyhteistyö)
Piia on perehtynyt edunvalvontasihteerin Satu Koikkalaisen johdolla omiin sektoreihinsa sekä esittäytynyt Kuopion sopo-jaostolle.

Palaa takaisin