10.11.2014

Hallituksen selonteko jäsenistölle – lokakuu 2014

Hallituksen päivittäiseen selontekoon voit tutustua kokonaisuudessaan: Hallituksen päivittäinen selonteko, lokakuu 2014 (pdf)

Paula Martikainen (puheenjohtaja)
Paulan lokakuuhun kuului edustajiston varsinaisen kokouksen ja iltakoulun lisäksi SYL:n liittokokousmateriaalilausunnon viimeistelemistä sekä LTKY:n vuosijuhliin osallistumista. Kuukauden työllistävin projekti oli kuitenkin ensi vuoden toimintasuunnitelma.

Antti Saarelainen (1. varapuheenjohtaja)
Lokakuussa Antti oli puhujana Pohjois-Savon ja -Karjalan Akavan tilaisuudessa. Hän myös lobbasi Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaania. Ensi vuoden toimintasuunnitelman työstäminen isona projektina.

Juho Pulkka (2. varapuheenjohtaja)
Juhon lokakuuhun mahtui LIHY-päivät Kuopiossa sekä palaveri AMK-porukan kanssa. Kokousten lisäksi hän osallistui yliopiston riskikartoitukseen ja suunnitteli yritysyhteistyötä Ilonan kanssa.

Emmi Alho (kansainväliset asiat ja tuutorointi)
Kuten kaikkia muitakin, myös Emmiä työllisti seuraavan vuoden toimintasuunnitelman työstäminen. Emmi osallistu myös KEHY-brunssille sekä kerhokoulutuksen suunnitteluun.

Anu Arosanervo (koulutuspolitiikka)
Lokakuun alussa Anu osallistui edustajiston kokoukseen. Toimintasuunnitelman työstämisen lisäksi hänellä oli myös SYL:n kopo-tapaaminen Helsingissä.

Satu Koikkalainen (sosiaalipolitiikka ja kehitysyhteistyö)
Kuun alussa Satu osallistui edustajiston kokoukseen Joensuussa kuten myös edustajiston iltakouluun. Toimintasuunnitelman työstäminen oli suurin projekti, mutta Satu ehti osallistua myös Kehy-päiville.

Juho Malinen (viestintä ja yritysyhteistyö)
Lokakuussa Juho työsti seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaa oman sektorinsa osalta. Hän osallistui edustajiston iltakouluun ja viestinnän epävirallisen työryhmän GHO-palaveriin.

Matias Vainio (vapaa-aika)
Lokakuussa, seuraavan vuoden toimintasuunnitelman lisäksi, Matias osallistui liikuntatuutoreiden koulutukseen Savonlinnassa. Hän oli myös aktiivisesti markkinoimassa SYKETTÄ.

Palaa takaisin